Siitä saakka kun sain 13-vuotiaana mieluisan tehtävän ja vastuun valmistaa päivittäin ruuan 8-henkiselle lapsuuteni perheelle, olen näissä kokkaushommissa viihtynyt. Kumma juttu, ettei ruuanlaitosta tullut minulle ammattia, niin paljon siitä pidän. Vuosikymmenten aikana kokkauksesta on tullut minulle kuitenkin intohimoinen harrastus. Hyvä niin.
Vauhti ei näytä vähenemisen merkkejä - päinvastoin. Vuoden 2010 juhannuksena päätin valmistaa juhannusvieraillemme Viktorian häämenun. Haastetta noiden 22 ruokalajin kanssa piisasi, sillä menu oli julkaistu vain kuusi päivää ennen omaa H-hetkeäni. Mitään reseptejä ei tietenkään julkaistu, vain otsikot. Niinpä tein kiinnostavaa etsintätyötä löytääkseni otsikoihin soveltuvia reseptejä. Haastetta riitti myös sen selvittämisessä, mitä raaka-aineita Vaasasta saa ja mitä ei. Paljon piti korvikkeeksi säveltääkin.
Sama tahti on jatkunut häämenun jälkeen. Suuria tilaisuuksia on tullut järjestettyä. Nyt ei riitä, että selviää jotenkuten. Aina haluaa löytää jotakin uutta ja kivaa. Teemat ja kulloiseenkin vuodenaikaan sidotut menut kiinnostavat yhä enemmän. Tottakai pitää napata yhtä ja toista myös matkoilta ja miksei myös laajasta keittokirjakokoelmasta.
Itse haen keittokirjoista ja resepteistä ideoita, en täsmällisiä ohjeita. Tämä näkyy varmasti myös tämän blogin resepteissä. Haluan välittää rentoa asennetta ruuanlaittoon. Ruuanlaitto on iloinen ja luova tapahtuma: ripaus sitä, loraus tätä. Se on jatkuvaa kokeilua, mielellään ystävien kanssa. Miksi esim "Burgundin pata"-nimisen ruuan pitäisi aina maistua samalta? Tässä heitän haasteen myös ammattikeittiöille, jotka näyttävät vakiomenuissaan nimenomaan arvostavan laadun (?) tasaisuutta.
Jos sinulla on seikkailumieltä, liity joukkoon ja lähde kokkaamaan rennosti. Ei ole synti pitää välissä joku nakkipäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti